Yhdistyksen perustava kokous pidettiin 27.5. 2007. Paikalla oli seitsemän henkeä, joista osa on viihtynyt harrastuksen parissa vain vähän aikaa ja osa 80-luvulta saakka.
Yhdistyksemme perustavana ajatuksena on edistää radio-ohjattavien pienoismallien harrastusta Pyhäselässä ja sen lähikunnissa sekä saada lisää harrastajia hienon ja monipuolisen harrastuksen pariin.

Jäsenistömme harrastaa monipuolisesti eri malleja:
-1:18 kokoluokan sähköautoista 1:5 kokoluokan polttomoottoriautoihin, vakioista viritettyihin ja todella viritettyihin...
-veneitä: mm. Formula 1, ”hydro” ja muita malleja aina itse rakennettuihin.
-koptereita: 450-kokoluokan sähkökoptereista 700-kokoluokan polttomoottorikoptereihin
-lennokkeja pienistä sisäkoneista isoihin polttomoottorikoneisiin

Autoilla pääsee ajamaan esimerkiksi kerhotilojen edessä tai noin 1,5 km:n päässä olevalla vanhalla soranottopaikalla. Talvisin sähköautoilla voi ajaa Pyhäselän koululla ja polttomoottoriautoilla Haukilammen (n. 200 m:n päässä kerhotiloilta) jäällä.
Kesäisin Haukilammella ajellaan veneillä.

Helikopteri-, liidokki ja lennokkikenttä kesäaikaan
PRCH:n jäsenillä on käytettävissään n. 4 ha peltoalueelle tehty lennokkikenttä Pyhäselän Sarakankaassa.
Yhdistys sai keväällä 2007 käyttöönsä peltoalueen, jonne tehtiin porukalla alkukesällä lennokkikenttä. Tällä hetkellä käytössä on 3 kiitotietä ja liidokkirata. Kiitotiet ovat 120 m x 8 m ja nurmipintaisia. Varikkoalueelle mahtuu noin kymmenen autoa.

Kenttä talviaikaan
Talvisaikaan on pidetty kenttää Hammaslahden aseman lammella (Haukilampi), jossa mahtuu lennättämään sähkökoneita ja pienempiä polttiskoneita.

Isommille koneille on tehty suurempi kenttä Pyhäselän jäälle, jossa on tilaa sitten RIITTÄVÄSTI.

Lennättämään on pyritty aina viikonloppuisin ja joskus arkenakin (kelivaraus).
Asiasta kiinnostuneet pääsevät kokeilemaan lennätystä opetuskaapelin välityksellä kerhon omalla harjoituskoneella.

Lennätysaikataulua pyritään pitämään lennokit.netissä:
http://lennokit.net/showthread.php?t=36944

Keväällä 2008 PRCH järjesti Hammaslahdessa Koivulan kerhotiloissa TOKA-kurssin, jossa opastettiin kymmenkunta lennokkiharrastuksesta innostunutta nuorta harrastuksen alkuun. Kevään 2009 kurssi saatiinkin sitten jo pidettyä omissa tiloissa Hammaslahden vanhalla paloasemalla.
Tänä talvena on moni nuori aloittanut oman ensimmäisen sähkölennokkinsa teon kerholla, mukaan pääsee milloin vain.

Tervetuloa rohkeasti tutustumaan toimintaamme esimerkiksi keskiviikon kerhoiltoihin,
toivoo PRCH:n jäsenet.

 

AJANKOHTAISTA

KERHOILLAT
Kerhoillat keskiviikkoisin
klo 18-21

Muutkin kuin PRCH:n jäsenet tervetulleita.

SISÄVUOROT
Pyhäselän koululla
Sunnuntaisin klo 13-16

TOIMINTAAMME TUKEMASSA:

AM-koneistus Oy
Ase Utra
Carelian Nirko
MLL
PP Autopalvelu
Waratah OM Oy

FRANX.fi